tiistai 7. huhtikuuta 2015

Siksak-peitto

Tänään oli niin keväinen päivä, että oli pakko kuvata vihdoin se Rinssin kuuluisa "vauvapeitto"! Tämänhän aloitin jo hyvissä ajoin ennen Rinssin oletettua syntymää (vajaa kaksi vuotta sitten) maatessani liikuntakiellossa sairaalassa. Hän kuitenkin päätti ottaa niin pahan varaslähdön tähän elämään, että äiskän virkkaustaidot ja -kyvyt katosivat hetkeksi kokonaan. Peitto paisui paisumistaan Rinssin kasvaessa. Lopulta oli pantava stoppi, muuten olisin saanut virkata päiväpeiton parisänkyyn.



Langat olivat alunperin jämälankoja, mutta yllättäen koon kasvaessa joutui sitten hakemaan vähän lisää lankoja, joista tuli sitten uusia jämälankoja. Tarvitsee kai aloittaa joku uusi projekti, niitä kun on harvinaisen vähän tällä hetkellä kesken. Peitossa on sekaisin merseroituja puuvillalankoja sekä bambusekoittita. Siksak-tekniikka on muuten helppoa ja sen osaa vaikka peukalo olisi keskellä kämmentä! Idea on siinä, että tietyin väliajoin virkataan pylväitä samaan silmukkaan (=lisätään) ja tietyin väliajoin puolestaan hypätään silmukoita ylitse (=vähennetään). Ohjeita ja kaavioita tähän on netti pullollaan. Oma ohjeeni tuli jälleen kerran omasta päästä, tärkeimpänä erona mainittakoon kaksi asiaa. Yleensä ohjeissa virkataan ketjusilmukka lisäyspylväiden väliin. Tästähän muodostuu luonnollisesti pienen pieni pystysuora reikärivistö huipun korkeimmalle kohdalle. Vältääkseni tällaisen reikärivistön, virkkasin lisäykset ilman ketjusilmukkaa ja sain lopputulokseksi tasaisen pinnan. Eli virkkasin kaksi pylvästä samaan silmukkaan ja viereiseen toiset kaksi. Kaventamisessa minulla oli myös hieman erilainen tekniikka, joka saa mielestäni tiukemmat "kurvit" aikaiseksi.

Kaventaessa virkataan ensin ensimmäinen pylväs puoliväliin...
Jonka jälkeen tehdään toinen pylväs normaalisti vetäen lanka myös ensimmäisen pylvään läpi.


Kerroksen alussa ja lopussa on muistettava virkata kaksi pylvästä samaan silmukkaan, jotta peitto ei lähde kaventumaan! Peiton värit ovat mielestäni onnistuneet, juuri Rinssin arvoiset. Jämälangoista (tai jämälankojen jämälangoista) syntyy usein herkullisia yhdistelmiä!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti