tiistai 4. marraskuuta 2014

Paluu todellisuuteen

Sain tässä taannoin ystävältäni hienovaraisen muistutuksen eräästä blogista ja sen hieman harvanlaisesta päivitystahdista. Kumma sinänsä, minullahan hyvin harvoin jää joku juttu kesken tai tekemättä. Suorittaja kun olen. Ja olenhan blogin perustamisen jälkeen kirjoittanut kuitenkin jo kolme juttua, eikö se ole aivan riittävästi?!? Elämän ainainen (hallittu?) kaaos on nyt kuitenkin taas jotenkin hanskoissa ja blogin päivitys alkakoon!

Valmiita töitä löytyy kesän jäljiltä oikein kivasti ja niistä koetan saada kuvia sekä juttua tänne jo tällä viikolla. Valmiista töistä ei nimittäin ole ollenkaan kiva kirjoittaa ilman jäätävällä ammattitaidolla otettuja kuvia. Eihän blogilla muuten olisi mitään virkaa, kirjoittajan lahjani eivät yllä oikeastaan minkäänlaisiin sfääreihin. Sen verran voin kuitenkin paljastaa, että muun muassa Rinssin torkkupeitto valmistui ennen kuin hän kasvoi siitä kokonaan ulos! Sain sen valmiiksi juuri sopivasti helleaallon vallatessa Suomen heinäkuussa, joten eipä sitä varsinaisesti ole käytetty. Valmis kuitenkin on. Vastoin kaikkia odotuksia nimittäin istuin kesällä iltaisin parvekkeella puikkojeni kanssa ja sauhutin menemään. Elokuussa palasin takaisin työelämää, jonka jälkeen tuotantotahti on ollut pelkästään laskussa. Pakko paljastaa etten ole saanut mitään koko syksynä valmiiksi. Tai nyt itse asiassa valehtelen, sillä neuloinhan minä yhdet kämmekkäät ystävälle hänen täyttäessään 25 ja 1/3. Se oli saavutus tuon tapin kanssa. Hän kun onnistuu hukkaamaan lankakeriä, syömään neulottavan langan litimäräksi kolmessa sekunnissa, varastamaan sekä piilottamaan puikkoja minun pitäessä taukoa tai ihan vaan istumaan sylissä itse "neuloen. Energiaa on tästä huolimatta riittänyt kuitenkin siihen, että olen aloittanut muutamia uusia juttuja. Katsotaan valmistumisvuotta sitten vähän myöhemmin.

Tällä hetkellä puikoilla on pari huivia, ihanan pehmeä neulepaita, Rinssin KESÄneule sekä olohuoneeseen torkkupeitto. Ai juu, toki Pukin konttiin on muutama juttu valmistumassa. Vuotta ei vielä kannata kuitenkaan paljastaa, toivotaan kuitenkin kuluvaa! Lisäksi haaveilen itselleni jonkinlaisesta pehmeästä neuletakista ja Rinssi tarvitsisi villahaalarin sekä kaulurin. Mies ehdotti käyntiä ihan vaan vaatekaupassa, huumorismiehiä kun on.

Pikaisiin lukemisiin!

1 kommentti: